Suomenhevonen-Minunhevonen.

Eilisen itsenäisyyspäivän kunniaksi vähän erilainen postaus.

Suomenhevoset on se "mun juttu" ja vaikka vertailukohteita onkin ollut melko vähän, voin silti rehellisesti sanoa, että suomenhevonen on ehdottomasti lempirotuni.

Suomenhevosia voi yleisesti kuvailla todella monin tavoin ja sanoin, vaikka kaikkia tuleekin käsitellä yksilöinä. Minun hevoseni on rohkea, kiltti, yhteistyöhaluinen, nopea, voimakas ja suuri sydäminen. Vaikka Papsu on erikoisin hevonen jonka olen koskaan tavannut, se omaa paljon rotuunsa liittyviä piirteitä. Ennenkaikkea Papsu on monipuolinen, se on elämänsä aikana juossut kilpaa, tehnyt jälkeläisiä ja opetellut vielä ratsuksikin. Joskus olin ehkä jo menettämässä toivoani tämän viimeisen suhteen, mutta kyllä-tällähetkellä voin jo sanoa omistavani todella hienon ratsuhevosen.

Tykkäsin -ja tykkään edelleen kilpailemisesta, mutta jos se olisi minulle tässä harrastuksessa tärkeintä, ei minun olisi kannattanut ostaa Papsua. Ajatusmaailmani on muuttunut paljon viimevuosien aikana ja tällähetkellä minulle tärkeintä onkin, että Papsu saa viettää loppuelämänsä terveenä sekä onnellisena, tietysti minun kanssani ja toivottavasti pitkään myös Sannan kanssa. Haluan että Papsulla tehdään monipuolisisa juttuja eikä keskitytä vain johonkin tiettyyn asiaan. Papsusta on tullut ensimmäisen hevosen lisäksi myös parhain ja luotettavin ystävä. Voin tehdä sen kanssa mitä vain, eikä mikään tunnu mahdottomalta.

Vaikka Papsu oli aluksi todella vaikea tapaus enkä voinut kuvitella siitä itselleni ratsua saati sitten kilpahevosta, siitä sellainen kuitenkin tuli. En toki kilpaile "säännöllisesti tai vakavasti" vaan lähinnä molempien mieltä virkistäen ja haasteita luoden, koska tiedän että Papsukin nauttii kisafiiliksestä ja tekee radoilla aina parhaansa. Papsun kanssa olen päässyt esteradoilla paljon eteenpäin, vaikka menestys on ollut vähäistä, on kokemuksia tullut senkin edestä.

Papsun kanssa on helppo olla,  
me kuulutaan yhteen.

♥♥♥