Oman itsensä pohdiskelua.

Sain inspiraation kirjoittaa välillä itsestäni, kun luin mielenkiintoisen tekstin lukemastani blogista :) Aloitan ihan perusasioista, sillä blogia lukee moni minulle tutematon ihminen, eikä täältä löydy kauheasti tietoja että kuka kirjoittelee ;D

Olen 19-vuotias tyttönen Parkanosta ja aloitin hevostelun ollessani n. 10vuotias. Oikeastaan koko elämäni ajan tuosta eteenpäin harrastin ratsastusta Talli Satumaassa ja välillä jopa asuinkin tallilla. Olen varmasti yksi niistä ihmisistä, jotka on eniten istuneet satulassa tuolla tallilla. Sanon itseäni ennemmin hevostelijaksi kuin ratsastajaksi sen takia, että rakastan tallihommia ja teen tallilla mielelläni paljon muutakin kuin ratsastan. Monesti kiiruhdin tallille paljon ennemmin kuin olisi kuulunut mennä koska halusin ehtiä siivoamaan karsinat ennen tuntini alkua.

Kun olin nuorempi niin vanhempani aina sanoivat että oman hevosen saa vasta kun siihen on itsellään varaa. Olen tähän päätökseen erittäin tyytyväinen sillä nyt 2 vuotta "oman hevosen" kanssa touhunneena olen huomannut että välillä hevosesta huolehtiminen on todella rankkaa puuhaa. Vaikka Papsu ei vielä ole virallisesti minun hevonen (kohta kyllä on) voin rehellisesti kertoa että liiankin monesti olen stressannut milloin mistäkin asioista, mutta kovan luonteeni avulla olen selvinnyt kaikista huolista yli. Voinkin kokemuksen syvällä rintaäänellä kertoa kaikille nuorille ratsastajille jotka tahtovat oman hevosen nopeasti, että odottaminen todella kannattaa. Itsestään saa olla todella ylpeä sitten, kun pystyy/joutuu itse elättämään hevosensa ja ostamaan sille varusteet mitkä ovat tarpeellisia (huom. Papsulla on myös monia varusteita jotka ovat ei-niin-tarpeellisia) :D Olen itse hankkinut Papsulle kaikki varusteet mitä sillä tällähetkellä on. Tästä kaikesta voidaan todeta että kun täyttää 18-vuotta niin elämästä tulee oikeasti kallista hupia. :D

Minun vahvuuksia ja hyviä puoliani ovat ahkeruus ja kiinnostus myös hevostelun "likaisiin töihin". Olen luonteeltani päättäväinen sekä kärsivällinen. Papsun kanssa olen oppinut että ainaisesta taistelusta ei ole kenellekkään hyötyä, siksi olenkin ratsastaja joka kehuu hevosta paljon niistä pienistäkin asioista, mutta vaikeita asioita työstetään rauhallisesti hiljaisuudessa. Minun mielestäni hevosella kuuluu olla vapaa tahto eikä sitä voi pakottaa mihinkään. Tarkoitan siis sitä että itse en käytä Papsun kanssa raippaa ollenkaan. Yritän välttää raipankäyttöä myös muiden hevosten kanssa. Tallillamme oleva Tilde-poni on hieman laiskahko tapaus ja kun ratsastelin sillä ensimmäisiä kertoja minulla oli raippa tehostamassa pohjetta. Nykyään en ota raippaa mukaan sillä olen ansainnut Tildeltä kunnioituksen ja se on todella herkkä pohkeelleni. Papsu on todella herkkä ja nöyrä hevonen kunhan on luottamus ja kunnioitus kohdallaan ratsastajaa kohtaan, tämän takia en koe taritsevani raippaa esteradoilla sillä Papsu ymmärtää muutenkin tehneensä väärin ja pelkkä ärähdys ja pohkeella komennus saa hevosen tärisemään paikoillaan ja ymmärtämään että nyt ei menny niinku piti, jos sattuu jokin kielto tms :)

Huonoja puoliani taas ovat liika huolestuneisuus sekä ylitarkkuus tietyissä asioissa, minusta tuntuu että en voi olla päivääkään käymättä tallilla edes tarkistamassa että Papsulla on kaikki hyvin ja se ärsyttää välillä koska mikä hätä sille hevoselle yhtäkkiä tulisi ja jos jotain sattuu tiedän että minulle ilmoitetaan asiasta välittömästi. Ylitarkkuus taas ilmenee sillä että neuvon Sannaa (joka on vuokrannut Papsua jo yli vuoden ja varmasti tuntee hevosen yhtä hyvin kuin minäkin) aivan liikaa vaikka tiedän että Papsu on hyvissä käsissä ja sitä hoidetaan asianmukaisesti :D Olen välillä todella kummallinen tyyppi, sillä kuvittelen kaikenlaiset mahdolliset onnettomuudet "etukäteen" jotta niitä ei oikeasti voisi tapahtua, enhän ole mikään ennustaja :D Lisäksi jos joku ihminen loukkaa itsensä jostain, mullakin tulee sama paikka kipeäksi myötätunnosta. Toi on oikeasti ärsyttävä piirre ja pitää todella paikkaansa. Kerran haettiin isäni polvileikkauksesta ja matkalla kotiin isä selitti mitä leikkauksessa tehtiin, polveni tuli kipeäksi vaikken muistanut kumpi jalka leikattiin, kysyin että kumpi jalka ja kyllä vaan, ihan sama jalka mullakin kipeytyi pelkästään siitä että kuuntelin mitä leikkauksessa tehtiin. Tämän takia olen huono menemmään lääkäriin koska en ikinä voi tietää olenko oikeasti kipeä vai kipeä siksi että joku muu on kipeä.. varmasi kummallista luettavaa ;D Onneksi tuo feikkikipeys ei kestä kovinkaan kauaa joten jos jalkani on kipeä usean päivän tiedän että nyt ei ole kaikki oikeasti kunnossa :D

Siinä pieni pintaraapaisu blogin kirjoittajasta :)